Sairaalle armoa.

Kyllä voi mennä tyhmällä ihmisellä kauan tajuta, mikä oikeesti merkitsee. Millä oikeesti on väliä ja mitä ilman ei voi elää, vaikka kaikki muu olisikin kunnossa. Eikä ees olisi kunnossa, jos Jumala puuttuisi. Uskovaisen perheen ja seurakunnan kasvattina tiedän asioita, tiedän siis kaiken, osaan sanoa oikeat asiat ja osaan etsiä ihmisiä oikeisiin asioihin, oon aktiivinen ja ymmärtäväinen. Mutta mitä ihmettä teen kaikella sillä, jos en luota siihen Ikuiseen Käteen, joka on miut luonu ja joka loppujenlopuksi päättää, mitä miun elämällä tehdään? Tämä ainoa elämä niin T-O-D-E-L-L-A turha, jos en anna Jumalan päättää, mitä sillä tehdään. Eikä irtaantumiseen ja karkuun juoksemiseen mene kauaa, on vaarallista ajatella edes yhtä ajatusta niin, etten tarvitsisi tai en jaksaisi nyt pitää tätä suhdetta yllä. Ihmissuhteeseen tarvitaan aina kaksi, niin myös Jumalasuhteeseen: Jumala ja ihminen. Kummankin on pidettävä kiinni ystävyydestä, yhteydestä ja puhumisesta, ei voi seinille puhua ja sanoa olevansa jossain suhteessa toisen kanssa. Eikö tämä nyt voisi piirtyä minunkin aivolohkoihini niin syvästi, ettei sitä tarvitsisi enää ainakin viidettäkymmenettäkolmatta kertaa sinne raapustaa!

Kätesi Sun, Kätesi Sun, ovat niin paljon saaneet aikaan.
Käsiisi Sun, Käsiisi Sun luovutan kaiken uskon sairaan.
Käsiisi Sun, Käsiisi Sun...

Et Sä vaadi voittajaa, etkä miestä mahtavaa,
valtaa, voimaa, kunniaa, kokemusta mahtavaa. -HB

Niin, minä riitänkin ja saan armon. Saan täydellisen puhdistuksen ja valkoisen sydämmen, kun sitä pyydän. On vain tajuttava, etten voi olla enää minä, vaan Sinä minussa. En voi katsoa enää minun silmin, vaan on katsottava Sinun silmin ja Sinun silmiin. Myrskypilviäkään en nää, kun katson Sinun silmiisi. Rakastaviin silmiisi, joista ei armo lopu Koskaan. Täydellistä olla Sinun lapsesi, prinsessasi, jota välillä täytyy kouluttaa kovallakin kädellä. Olethan Isä, etkä anna lapsesi mennä hukkaan.

Oletha Isä, minun Isä.